Rakennusaikaisia kolhuja, Espoo

Asiakkaalla oli kolhiintunut valkolakattu parvekeoven karmi. Epäonnekseni maalarimestari oli jo kerennyt tekemään oman paikkausyrityksensä, joten pieni pikkaus muuttuikin vähän isommaksi hommaksi.Lähtötilanne, kuultokäsiteltyä karmia pakkeloitu valkoisella kitillä.

Lähtötilanne, kuultokäsiteltyä karmia pakkeloitu valkoisella kitillä.

Kittiä olisi ollut lähes mahdoton irroittaa paikkakohdasta, joten ei voinut käyttää vahoja, joita normaalisti käytän tällaisissa paikkauksissa. Näinollen päätin poistaa kolhiintuneen osan karmista.Kolhiintunut kohta poistettu karmista.

Kolhiintunut kohta poistettu karmista.

Pienien sahausten jälkeen päästiinkin sitten puupaikan tekoon. Puupaikka sovitettuna paikalleen.

Puupaikka sovitettuna paikalleen.

Paikkauksen jälkeen olikin sitten enään värin teko ja pintakäsittely. Lopputulos tyydytti asiakasta eikä tarvittu karmin vaihtoa mikä olisi ollut työläs kiinni karmiin rapattujen smyygien vuoksi.Lopputulos.

Lopputulos.

Ikkuna avattu väkisin lukkojen ollessa kiinni, Lapua

Korjauskohteessamme tuli vastaan tuuletusikkuna, joka oli kokenut käyttötarkoitustaan kovempaa kohtelua. Ikkuna oli ilmeisesti revitty väkisin auki lukkojen ollessa kiinni. Karmista lukkojen vastaraudat olivat vääntyneet ja repineet palat puuta mukanaan.

Koska lukkokielet aiheuttavat pientä rasitusta vastarautoihin, oli vauriokohtien kohdalle tehtävä puupaikat. Kitti ei tulisi tässä kestämään murtumatta. Karmin vauriokohtiin työstettiin tilat puupaikoille ja puupaikat liimattiin karmiin.

Puupaikat muotoiltiin karmin mukaisiksi ja vastarautojen koneistukset työstettiin sopivaksi. Puupaikkojen päälle ylikittaus ja hionta. Maalaus jouduttiin tekemään useampaan kertaan

Pintamaalin kuivuttua uudet lukon vastaraudat asennettiin paikoilleen

Ikkuna tuli kuntoon, eikä karmin vaihtoon tarvinnut ryhtyä.

Uusi lastensairaala, Helsinki

Suurin tähänastinen yksittäinen korjauskohteemme on ollut uusi lastensairaala Helsingissä. Olimme siellä paikkaamassa kolhiintuneita kerrostaso-ovia ja karmeja. Läpikäytäviä ovia oli noin 1500kpl, joita kolhukorjaajamme paikkasivat noin kolme kuukautta.

Ovet olivat pääosin tammi-laminaatti ovia, joista osa oli todella kalliita lyijylevyllä pinnoitettuja. Karmit olivat pääosin tammipetsattuja mänykarmeja.

Pahiten kolhiintuneisiin karmeihin jouduttiin vaihtamaa puupaloja, osa meni vahoilla paikkaamalla ja pintakäsittelemällä.

Näkymä joka meitä odotti työmaalla

Yhtäkäkään karmia tai ovea ei meidän tietojen mukaan loppujenlopuksi tarvinnut vaihtaa, vaan kaikki saatiin korjaamalla kuntoon.